
Eventforum teki toimeksiantajan pyynnöstä Porvoon Taidetehtaan, kulttuuri-, koulutus- ja tapahtumakeskuksen käytäntöön ja käytännöllisyyteen liittyvän kartoituksen. Kokonaiskartoitukseen sisältyi toimeksiantajan suunnitteleman keskuksen suunnitteilla olevien puitteiden ja ratkaisujen, mahdollisuudet ja vahvuudet, sekä Eventforumin omat käytäntöön ja käytännöllisyyteen liittyvät ratkaisuehdotukset keskuksen toiminnallisuuden varmistamiseksi. Kartoitusta laatiessa huomioitiin Porvoon kaupungin kannalta olennaiset asukas-, turismi- sekä kulttuuripainotteiset seikat.
Eventforum suoritti kartoitusjakson aikan alueellisen markkinatutkimuksen, jonka tavoitteena oli kartoittaa Itä-Uudenmaan maakunnan ja Porvoon kaupungin markkinapotentiaali, erityisesti tapahtumakeskuksen toiminnan kannalta. Tämän lisäksi Eventforum selvitti myös alueen demografiset erityispiirteet, tilastollisten faktojen pohjalta. Lopullisessa kartoitusraportissa, Eventforum luovutti toimeksiantajalle, demografisten faktojen ja faktisen markkinatilanteen mukainen, tapahtumajärjestäjän näkökulmasta laaditun asiantuntija näkemys tapahtumakeskuksen manageroinnista, käyttöönottosuunnitelmasta ja realistisesta tulotasosta, tapahtumakeskuksen viiden ensimmäisen toimintavuoden ajaksi.
Taidetehtaan tapahtumakeskuksen kartoituksen tavoitteena oli taata Porvoon kaupungille mahdollisimman tuottoisaa toiminta Porvoon Taidetehtaassa, pitäen mielessä aluelliset tavoitteet niin Porvoon kaupungin kun Itä-Uudenmaan maakunnan aluella.
Fujitsu EDE, Executive Discussion Event, on Fujitsu…
» Lue lisää
Fortum järjesti henkilöstölleen sisäisen, kaksipäiväisen seminaarin. Tapahtumakaupunkina…
» Lue lisää
Eventforum teki toimeksiantajan pyynnöstä Porvoon Taidetehtaan, kulttuuri-,…
» Lue lisää
Asiakkaamme järjesti henkilöstölleen seminaari/palkintomatkan Ranskan Alpeille. Matkalle…
» Lue lisää
EMC Forum messu/näyttelyn lähtökohtana on ollut kumppaniverkoston…
» Lue lisää
Eventforum teki toimeksiantajan pyynnöstä selvityksen ja perusteellisen…
» Lue lisää
Bayer Schering Pharma - Mies Kuntoon! -…
» Lue lisää
Bruce Campbell halusi jälleen kutsua asiakkaansa unohtumattomaan…
» Lue lisää
Eventforum toimi Lindorffin ProfitTable -seminaarin tuottajana. Tilaisuuden…
» Lue lisää
Raunion Saha Oy juhli 100-vuotista taivaltaan Naantalin…
» Lue lisää
Meidän on jatkuvasti kehitettävä kykyämme analysoida tehokkaasti…
» Lue lisää
Eventforum järjesti Sveafastigeheter Oy:lle tupaantuliaiset Levi After…
» Lue lisää
Eventforum järjesti Helsingissä Automatialle Otto- sidosryhmätilaisuuden, jossa…
» Lue lisää
Sairaanhoitajapäivät on Suomen merkittävin hoitotyön koulutustapahtuma, joka…
» Lue lisää
Viinin pyörittelyä lasissa, haistelua, äänekästä maistelua ja…
» Lue lisää
Jokavuotinen Venla Gaala vietettiin Helsingin Kaapelitehtaalla. Venla…
» Lue lisää
Eventforum hoiti Nobel Biocaren tapahtumat Eurovision laulukilpailun…
» Lue lisää
Lähivakuutuksen koko henkilökunta kokoontui Cafe Cubaan nauttimaan…
» Lue lisää
Fortum järjesti korkeatasoisen tilaisuuden, minne kutsuttiin korkeanprofiilin…
» Lue lisää
Kauppojen teemapäivät ja eri alennustempaukset ovat jo…
» Lue lisää
Gapgeminin perinteiset henkilöstölle suunnatut hauskat ja viihdyttävät…
» Lue lisää
Raute Oyj juhli 100-vuotista taivaltaan Lahden Sibelius-talossa.…
» Lue lisää
Keskon vuosittainen Kaupan Päivä järjestettiin perinteisesti Marina…
» Lue lisää
Elokuun loppupuolella Lindexin työntekijät astuivat laivaan Helsingin…
» Lue lisää
Marioffin Vantaan sekä Keravan toimipisteiden henkilökunnat kokoontuivat…
» Lue lisää
Henkilökuntaan panostaminen on tärkeää myynnin sekä yhteishengen…
» Lue lisää
Pankkiryhmittymä SEB muutti uusiin tiloihin Helsingin Unioninkadulle.…
» Lue lisää
Kesäisen ja lämpimän lauantai illan aikana elokuussa,…
» Lue lisää
Porvoossa juhlittiin maaliskuussa 2009 Valtiopäivien 200-vuotispäivää juhlallisin…
» Lue lisää
SES-auditoriossa, Helsingin Katajannokalla Elämä On Parasta Huumetta…
» Lue lisää
Voit ottaa meihin yhteyttä myös puhelimitse tai sähköpostilla.