
Ensin oli tyttö, piano ja intohimo. Chisu halusi piirtää maailmansa musiikin kautta jo nuoresta tytöstä saakka. Tytöstä kasvoi nainen, elämästä tuli monimutkaisempaa ja maailma kasvoi hänen ympärillään. Piano ei enää riittänyt maalaamaan hänen korviinsa niitä asioita mitä hän halusi kuulla. Pian hän hankki tietokoneen, syntetisaattorin, kosketinsoittimet, samplereita ja perkussioita. Pian hän pääsi siihen maailmaan mihin hän kuului: maalaamaan omaa musiikkiin ihmisten kuuluville. Ensin Särkänniemen Kummitusjuna, sitten elokuvat ja dokumentit, muut artistit. Lopulta hän astui itse esiin: laulajana, joka tulkitsi oman elämänsä tarinat.
Chisun ensimmäinen albumi Alkovi (2008) valmistui tytön omassa makuuhuoneessa. Hänen ensimmäinen singlensä Mun koti ei oo täällä muodostui jättihitiksi. Kappale oli myös elokuvan Sooloilua tunnussävelmä. Chisu, tyttö joka joskus istui vain kulisseissa, oli valmis astumaan esiin. Hän vangitsi ihmiset esiintymisillään ja albumi on myynyt tähän päivään mennessä miltei 10 000. Albumilta julkaistiin myös singlet Muut ja Tämä on rakkaus. Jatkuvasti Chisu myös teki musiikkia muille artisteille aina Tarja Turusesta, Antti Tuiskuun saakka. Hän myös tuotti Kristiina Wheelerin albumin syksyllä 2008.
Vuoteen 2009 mennessä Chisusta oli tullut kotimaamme kiinnostavimpia artisteja. Hän sai helmikuussa kaksi Emma patsasta ja oli ensimmäinen nainen, joka on ollut ehdolla vuoden tuottaja –kategoriassa. Vuoden alussa Chisu päätti, että hän haluaa julkaista seuraavan levynsä syyskuussa. Näin myös kävi. Vapaa ja yksin –albumi ei enää syntynyt omassa makuuhuoneessa, vaan työtilalla. Albumi näki päivänvalon syyskuussa 2009. Single Baden-Baden sai ihmiset puhumaan Chisusta kappaleen ajankohtaisen lyriikan vuoksi. Toisaalta, jos haluaa, niin kappale on vain korvia hivelevä popmelodia, mikä tempaa mukaansa. Alkuvuodesta Chisu kahmi sylillisen Emma-patsaita, joista yksi oli vihdoin tuo ”vuoden tuottaja” –palkinto. Ensimmäisenä naisena.
Rumba-lehti (14/09) analysoi seuraavasti: ”Jos suomalaisen listapopin tulevaisuus makaa tällä mallilla, ei alalla ole mitään hätää vuosiin.”
Answer the questions below – we’ll find the right person for your needs.