Artists

Suvi Teräsniska

Suvi Teräsniska

Iskelmätaivaan ehdottomasti mielenkiintoisin uusi nouseva tähti on 21-vuotias Suvi Teräsniska, jonka esikoisalbumi “Särkyneiden sydänten tie” julkaistiin Iskelmäparaatissa kesäkuussa 2008. Albumia on nyt myyty lähes 30 000 kappaletta ja viime jouluna julkaistu “Tulkoon joulu” -levy on yltäny jo lähes 20 000 kappaleen myyntiin.

8.9.2010 Suvi Teräsniska julkaisi “Rakkaus päällemme sataa” -nimisen albumin. Suvi on saanut viimeisen kahden vuoden aikana kokea ja nähdä paljon. Se kuuluu selvästi kaikissa uuden albumin tekstivalinnoissa ja Suvin tulkinnassa. ”Itsenäistyminen ja kasvaminen teini-ikäisestä nuoreksi aikuiseksi on joskus kivinen tie ja monet asiat on opittava kantapään kautta. Yksi asia on kuitenkin pysynyt muuttumattomana ja se on rakkaus musiikkiin ja sen tekemiseen. Se ei ole minulle pelkkää työtä, se on elämäntapa”, kertoo Suvi tuntemuksistaan. Albumin ensisingle “Jos menet pois” kertoo koskettavan rakkaustarinan. Kappaleen tekijätiimissä komeilee mm. Negative-yhtyeen Jonne Aaron ja Leri Leskinen, joista jälkimmäinen on ollut myös tuottamassa uutta albumia. Leskisen lisäksi albumin tuottajina ovat toimineet debyyttialbumilta tutut tekijät Mikko Kangasjärvi ja Jari Latomaa, Toni Nygård sekä uutena tuottajana Suvin “Hento kuiskaus” -hitin säveltänyt Petri Somer. Levylle biisejä ovat työstäneet mm. Jussi Rasinkangas ja Toni Nygård, Antti Kleemola, Patrick Linman, Petri Somer ja Lasse Wikman sekä Jussi Hakulinen.

Suvin matka artistiksi alkoi muutama vuosi sitten kun Yö-yhtyeen Olli Lindholm otti Suvin siipiensä suojaan ja edessä oli ikimuistoisia esiintymisiä Yön keikoilla taustalaulajana. Alkuvuonna 2007 Helsinki Music Company teki Suvin kanssa levytyssopimuksen ja näin alkoi esikoislevyn työstäminen. Madetojan musiikkilukiosta valmistuneen oululaistytön upea ääni on tehnyt vaikutuksen sinkkuhiteillä “Sanoja vaan”, “Valkoinen valhe” sekä tietysti “Hento kuiskaus”, joka ylsi Iskelmäradion Vuoden Iskelmä 2008 -äänestyksessä sijalle kaksi, häviten vain muutamalla äänellä Juha Tapiolle. Debyyttialbumin nimilaulu “Särkyneiden sydänten tie” komeili kesällä 2008 usean viikon ajan Radio Suomen Soitetuimmat -listan ykkösenä. Esikoislevy sisältää kaksitoista laulua, jotka Suvin omien sanojen mukaan ovat “jousilla ja särökitaralla ryhditettyä mahti-iskelmää ja yö-iskelmää”. Biisejä levylle ovat tehneet mm. Jussi Rasinkangas, Toni Nygård, Lasse Wikman, Petri Somer, Saija Aartela ja Jussi Hakulinen. Särkyneiden sydänten tie -albumin tuottajina ovat toimineet Leri Leskinen, Toni Nygård sekä Yö-yhtyeen jäsenet Mikko Kangasjärvi ja Jari Latomaa.

Helmikuussa 2009 Suvi palkittiin Iskelmägaalassa Vuoden Tulokkaaksi. Hento kuiskaus äänestettiin vuoden toiseksi parhaaksi iskelmäkappaleeksi. Suvi nimettiin Emma-ehdokkaaksi kahdessa sarjassa, Vuoden Iskelmälevy ja Vuoden Debyyttialbumi.

Who should I contact?

Answer the questions below – we’ll find the right person for your needs.

- Choose Eventforum office - - Subject -

Request for Contact

Contact details

You can also phone or email us.

Kartta» Map